Kuolemantapauksen satuttua yksi surutyön vaihe on hautajaisten järjestäminen.
Käytännön järjestelyissä teidän on helpointa kääntyä Hautauspalvelumme tai vainajan kotiseurakunnan puoleen.
Hautausjärjestelyt voidaan aloittaa välittömästi henkilön kuoltua.
Mitä tarvitsette ennen hautaustoimistoon tuloa?
On hyvä selvittää, onko vainaja eläissään jättänyt joko kirjallisia tai suullisia toiveita
hautajaistensa järjestämisestä.
Mikäli toivomuksia on esitetty, on niitä pyrittävä noudattamaan niin hyvin kuin käytännössä on mahdollista.
Ennen hautaustoimistossa asioimista ette vielä tarvitse kuolintodistusta/ hautauslupaa.
Hautauslupa:
Läheistänne hoitanut lääkäri kirjoittaa hautausluvan tai mahdollisten lisätutkimusten suorittanut lääkäri. Hautausjärjestelyjä voidaan hoitaa jo ennen kuin hautauslupa on kirjoitettu.
Vainajan siirto suoritetaan vasta hautausluvan toimittamisen jälkeen.
Kuolintodistus:
Kuolintodsituksesta selviää vainajan kuolinsyy ja kirjoitetaan vasta kaikkien tarvittavien tutkimus- ten jälkeen. Tähän saattaa toisinaan kulua jopa kuukausia.
Kuolintodistusta ei tarvita viranomaisten
kanssa asioidessa.
Tieto kuolemasta:
Kuolintieto lähetetään virkateitse maistraattiin kirjattavaksi väestötietojärjeslmään.
Sieltä tieto välit-
tyy mm. seurakuntaan, Kelan toimistoon sekä useimpiin pankkeihin.
Virasto ja pankkiasioita voitte
hoitaa virkatodistuksen avulla, jonka saatte seurakunnasta tai väestörekisteristä.
Kuolintodistusta ei
tässä vaiheessa tarvita.
Hautapaikka:
Yleensä hautapaikka on hautausmaalla.
Perheen hallinnassa jo olevan haudan käyttämisestä voidaan
sopia seurakunnassa tai hautaustoimistossa. Uuden hautapaikan saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen.
Arkkuhautaus:
Arkku- ja tuhkaushautauksessa siunaus- ja toimitustilaisuus ovat lähes samanlaisia.
Arkkuhautauksessa siunauksen jälkeen arkku yleensä kannetaan kirkosta tai kappelista omaisten
saattamana ja lasketaan hautaan.
Toimitus voi tapahtua myös haudalla. Kukat voidaan laskea niin
sisällä kuin ulkona haudallakin.
Tuhkahautaus:
Tuhkahautauksessa arkku jätetään tilaisuuden jälkeen kappeliin, josta se siiretään tuhkattavaksi.
Arkulle lasketut kukat siiretään yleensä omaisten toimesta haudalle tai muualle niille varatulle paikalle. Tuhkan hautaaminen tapahtuu erikseen sille varatulle ajalla.
Tuhka on mahdollista myös sirotella joko merelle (sille varatulle alueelle) tai maa-alueelle jolle on maanomistajan lupa.
Hautatoimilain mukaan vainajan tuhka on sijoitettava yhden vuoden kuluessa kuolemasta yhteen paikkaan.
Muistotilaisuus:
Yleensä siunaustilaisuuden jälkeen järjestetään muistotilaisuus.
Muistotilaisuus voi olla kotona, srk:n tiloissa tai muussa siihen soveltuvassa paikassa.
Kuolinilmoitus:
Sanomalehdet sekä osa ilmaisjakelulehdistä julkaisevat kuolinilmoituksia.
Ilmoitus voi olla lehdessä
joko ennen siunausta ja samalla siinä voidaan ilmoittaa / kutsua sukulaisia, ystäviä sekä yhteisöjä
niin siunaus- kuin muistotilaisuuteenkin.
Hautauskulut:
Hautauskulut maksetaan ensisijaisesti vainajan varoista.
Mikäli vainajalla ei ole omia varoja hautaa-
miseen voi hautausavustusta hakea vainajan viimeisen asuinpaikan sosiaalitoimesta.
Perunkirjoitus:
Perunkirjoitus on toimitettava kaikista Suomessa asuneista ja kuolleista henkilöistä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.
Perukirja toimitetaan verotoimistoon ja tarvittaessa sille voi hakea jatko-
aikaa. Perunkirjoitus on ilmoitus vainajan perillisistä, varoista ja veloista.